Historia
Historia
Historia Kilpailut Kuvia Treeniajat Linkit

button.gif

Tolkidon (Hoi Jeon Moo Sool-Do) historia

Vuonna 994 jKr. Korio-dynastian aikana Koreassa kuninkaan perheen jäsenet harjoittelivat Tolkyery- taistelutaitoa. Tolkye tarkoittaa pyörimistä tai kääntymistä ja ry tapaa tehdä. Korio-dynastian kaatumisen jälkeen Tolkerysta tuli salainen ja lajin syvimmät tiedot ja suurmestarin arvo siirtyivät maan parhaalle Moo Do- harjoittelijalle perintönä.

Mitä Hoi Jeon Moo Sool tarkoittaa?

Hoi Jeon Moo Sool tarkoittaa ympyrää korostavaa taistelutaitoa. Sen perusti suurmestari Jae Ok Myung 10 dan musta vyö 60-luvulla Koreassa. Lajista tuli virallinen 80-luvun alussa ja maailmalle sitä alettiin levittää voimakkaasti sen täyttäessä tuhat vuotta eli 1994 jKr.

Kuinka Tolkyerysta tuli Hoi Jeon Moo Sool ?

Suurmestari Myung aloitti itsepuolustuslajin harrastamisen 12 vanhana. Hän oli asustellut maan pääkaupungin seudulla pitkään ja harjoitellut taistelutaitoa. Vuonna 1961 hän lähti synnyinkaupunkiinsa etelään. Kesällä nuori Myung tapasi erään Buddha munkin nimeltää Su Ho Sa, joka oli tullut Su In- vuorilta (eräs pieni vuori Etelä- Koreassa). Myung kiinnitti huomioonsa Su Ho San kädessään olevaan pyöreään puupölkkyyn ja toisessa kädessä olevaan pieneen keppiin. Munkki löi kepillä tasatahdin sitä puupölkkyä, josta lähti ääniä. Nuori Myung sanoi: " Teillä on valtavasti Ki- energiaa. Minkä maalaista Moo Doa olette harrastanut?" Mutta munkki ei vastannut, hän vaan seisoi ja katsoi tuimasti Myungia. Sitten hetken päästä hymyillen munkki vastasi: " Tule luokseni luostarille tulevana itsenäisyyspäivänä ( 15. elokuuta) niin minä kerron sinulle."

 

Herra Myung oli sitten mennyt sovittuna päivänä luostarille tapaamaan Su Ho Sa-munkkia, joka otti hänet yllättävän iloisesti vastaan. Munkki Su Ho Sa sanoi, ettei kukaan ollut 20 vuoden aikana huomannut hänen harrastaneen jotain taistelulajia, kunnes tapasin sinut edellisellä kerralla. Olen harjoitellut taistelutaitoa Tolkyerytä, jolla on kuninkaallinen perinne. Minun elämäntehtäväni on säilyttää aikaisempien suurmestarien taisteluopit ja kehittää niitä edelleen sekä löytää lajille seuraava perijä, joka edustaa maan parasta osaamista taistelutaidossa.

Munkki Su Ho Sa oli tuolloin 61 –vuotias. Hän oli harrastanut tuolloin noin 40 vuotta taistelutaitoa ja 23 vuotta sitten hän oli saanut Tolkyeryn suurmestarin arvon. Keskustelun jatkuessa suurmestari Su Ho Sa kysyi kerran nuorelta Myungilta mitä itsepuolustuslajeja hän tiesi ja kuinka kauan hän oli harrastanut. Myung vastasi, että hän oli harrastanut taistelutaitoa noin kymmenisen vuotta ja kertoi muutamien ulkomaalaisten lajien lisäksi joitain perinteisiä korealaisia taistelutaitoja kuten Su Byok Tae ,Tae Kyon ja Bea Dal-Do, joita hän oli myös harrastanut.

Kuningas Tae Jon Koreassa taistelutaito huipussaan

Munkki Su Ho Sa kertoi, että Korio- dynastian aikana taistelutaito kehittyi valtavasti. Varsinkin kuningas Tae Jon aikana Korio oli suuri ja ulottui pitkälle Kiinaan. Kuningas oli huhujen mukaan saanut usein apua jumalilta ja hän viettikin usein perinteisiä juhlaseremonioita heidän kunniakseen. Kerrotaan että, hän oli voittanut usein tärkeitä taisteluja jumalan antamilla voimilla, kuten pyörremyrskyllä. Kuningas oli tutkinutkin läheisesti pyörimisen periaatetta, jota sitten mieluusti käytti taistelutaidoissa ja normaalissa elämässä. Kuningas Tae Jon tapana oli murskata vastustajan puolustus pyörremyrskymäisesti. Vuonna 994 kuningas perusti ympyrävoimaa korostavaa taistelutaidon koulukunnan, Tolkyeryn ja hänestä tuli lajin ensimmäinen suurmestari.

Vuonna 1392 Korio-dynastia tuhoutui ja Korean niemimaan hallitsijaksi tuli kuningas Lee, jolloin Korean historian mukaan alkoi Zoson-dynastia. Tällöin Tolkyeryn 57. Suurmestari lähti pois hovista ja meni vuorille jatkamaan harjoittelua. Samalla lajista tuli salainen ja tämän johdosta vain harvat tiesivät lajin olemassaolosta.

Tuhannen vuoden opit Su Ho Salla

Myung Jae Okin opettaja Tolkyeryn suurmestari Su Ho Sa omasi tuhannen vuoden taistelusalaisuuksien opit ja hän oli todellinen Moo Do- harrastaja. Hänen sulavat liikkeet ja filosofiset ajatukset vaikuttivat kovasti Myungiin, joka teki ensin uskollisuuden valan ja tämän jälkeen hän alkoi harjoitella uutta lajia Tolkyerytä. Niin Myung oppi Tolkyerysta maan ja taivaan välillä vallitsevat periaatteet.

Myungin kysymykseen korealaisten ja muu maalaisten taistelutaitojen eroihin munkki Su Ho Sa vastasi, että korealaisten alkuperäisimmissä taistelutaidoissa korostuu joustavuus ja rentous sekä nopea liikkuvuus, kuten Tolkyeryssa. Keho- ja ajatus- ki lähtevät liikkeelle tasapainopisteestä. Esimerkiksi kehon tasapainon siirtäminen astumalla jalalla maahan eteenpäin on keskeinen harjoitus ja periaate. Yleensä aloittelijat käyttävät turhaan kovasti voimia, lisäksi heidän liikkeissään on kulmikkuutta ja jäykkyyttä. Kehittyneissä harjoituksissa korostuu Ki- energian hyväksikäyttö ja liikkeen jatkuvuus. Sen takia oikeanlaiset liikkeet ovat sulavia ja oman tasapainon siirto on nopea.

Munkki Su Ho Sa totesi, että Myungin taistelutaito on korkeatasoista, mutta voiman hallinnassa on vielä parantamista lisäksi liikkeissä on kovasti kulmikkuutta. Hän pyysi Myungia harjoittelemaan lisää noin 15 vuotta Tolkyeryn periaatteella ja tulemaan uudestaan hänen luokseen. Sen 15 vuoden aikana hänen tulee syvällisesti perehtyä vain muutamiin taistelutaitoihin. Myöhemmin huomaat erot Tolkyeryn ja muiden lajien välillä ja osaat arvostaa tätä lajia, sanoi suurmestari Su Ho Sa.

Tolkyery?

Tolkye Sool ( Sool tarkoittaa samaa kuin ry) on Korio- dynastian ajalta periytyvä kuninkaallinen taistelutaito, jossa on jumalan antamat viisaudet ja Korean tapakulttuurin perinteet. Sen luonne on kuin vesi, joka pystyy muuttamaan muotoaan tilanteen mukaan. Voimaa pitää yhdistää yhteen, muuten päämäärä jää saavuttamatta: jatkoi 126. Suurmestari Su Ho Sa.

 

Myungin jatkaessa Tolkyeryn opiskelua alkoi hän pian opettamaan tätä myös ystävilleen ja oppilailleen. Tolkyerya oli harjoitellut vain pieni joukko ihmisiä joten vain muutamat ihmiset tunsivat lajia. Pitkäjänteisesti ja ahkerasti Myung harjoitteli Tolkyeryta ja sitten vuonna 1975 Korean itsenäisyyspäivänä Elokuun viidentenätoista päivänä Myungistä tuli Tolkyeryn 127. suurmestari. Hän on siitä lähtien uudistanut tekniikoita ja täsmentänyt tärkeitä teknisiä epäselvyyksiä ja periaatteita. Tärkein päätös ja uskallus oli vaihtaa Tolkyery nimi Hoi Jeon Moo Sooliksi ja käyttää sitä julkisesti. Näiden nimien tarkoitus on sama, mutta edellinen on vanha ja jälkimäinen on nyky koreaa.

Pian kun suurmestari Myung oli tehnyt uskollisuudenvalansa sai Myung Su Ho Salta luvan vaihtaa lajin nimen Hoi Jeon Moo Sooliksi. Nimen vaihtoa Hoi Jeon Moo Sooliksi suurmestari Myung perusteli niin, että nykyään ihmiset eivät käytä Tolkyery- sanaa, jotkut ihmiset eivät jopa tiedä sitä sanaa ollenkaan. Silloin kun hän alkoi harjoitella ystäviensä ja oppilaittensa kanssa käytti suurmestari Myung lajin nimenä Hoi Jeon Moo Sool.

Lajin leviäminen

Zoson - dynastian ajalta lähtien Tolkyeryn harrastajia pidettiin vallankumouksellisina ja vaarallisina, koska laji suosi edellisen eli Korio- dynastian hallitsijaa. Tämän takia lajin perinteessä sanotaan, että Zoson- dynastia kestää korkeintaan tuhat vuotta ja siihen saakka tulee maltillisesti odottaa ja säilyttää lajin perinteet. Kun se tuhat vuotta on ohi, voi Tolkyerytä opettaa rauhassa julkisesti kaikille ihmisille ja levittää sitä ympäri maailmaa.

Jae Ok Myung 10 dan

Myung Jae Ok 10 dan on Tolkidon (Hoi Jeon Moo Soolin) 127. suurmestari. Hän vastaa Tolkidon (Hoi Jeon Moo Sool) kehittämisestä. Suurmestari käy Suomessa keskimäärin kerran kolmessa vuodessa ja silloin on mahdollista osallistua hänen pitämälle leirille.

Tolkido Suomessa

Young Suk 7 dan

Korealainen mestari Young Suk 7 dan toi lajin Suomeen 1991. Hän on Tolkidon pääopettaja Suomessa.

Hwang In-Seon 6 dan.

Etelä-Suomen pääopettaja

Suomessa Hoi Jeon Moo Soolista käytetään nimeä Tolkido. Tol tarkoittaa Tolkye ry. Tolkye tarkoittaa pyörimistä tai kääntymistä ja ry tapaa tehdä. Ki on sisäinen energia, ja do on elämäntapa ja tie. Tolkido tarkoittaa siis suomeksi ympyrän tietä.

Suomessa Tolkidon harrastajia on arviolta 1000, joista noin 100 käy kilpailemassa (2000).

Kilpaileminen

Tolkidossa järjestetään kilpailuja 2-3 kertaa vuodessa.

Suomenmestaruudesta kisataan kerran vuodessa.

Maailmanmestaruuskisat on järjestänyt järjestyksessä:

Korea, Meksikko, Suomi, Brasilia, USA 2000 ja Bahrain 2003

button.gif

(Etusivu) (Historia) (Kilpailut) (Kuvia) (Treeniajat) (Linkit)

©Karjaan Tol Ki Do